Ardito

15.10.2000 - 03.01.2012

Kasvattaja: Sirio di Michele, Italia

Ardito tuli perheeseen hieman ennen joulua vuonna 2000. Lento oli myöhässä ja boksia oli siirrelty ja lastattu uudestaan Arlandassa. Sydän kylmänä odotin Helsingissä ja olin helpottunut, kun lentoboksista astui reipas, mutta melko likainen pentu. Hajuhaitan takia päädyinkin pesemään Arditon melkein hetimiten kotiin päästyämme. Lempinimiä sille kehittyi vuosien saatossa muutama: ArdyBardy, Burrito ja Artsu.

Ardito kasvoi kohisten ja ylitti rotumääritelmän enimmäiskorkeuden pysähtyen lopulta 76 senttiin. Kovasta kasvuvauhdista huolimatta raajat pysyivät suorina ja voimakkaina. Lentomatkan kokemukset kuitenkin jättivät Arditoon pysyvän epävarmuuden ja se olikin koko elämänsä hyvin pidättyväinen vieraitten ihmisten kanssa eikä pitänyt liikkumisesta
vieraissa paikoissa tai ihmisten keskuudessa. Kotiväen kanssa Ardito oli mitä ihanin ja luotettavin koira, ehdottomasti paras koiristani. Samaten, kun se tutustui ihmisiin kunnolla, niin se muisti heidät hyvin eikä arastellut kerjätä rapsutuksia. Ardito rakasti pään puskemista syliin tai jalkoihin ja saattoi hyvinkin tuupata puskettavaa taaksepäin innostuessaan. Pentuihin Ardito suhtautui todella hyvin ja oli vallan oiva setä ja leikkikaveri sen jälkeen tulleille pennuille.

Vanhempana Arditoa pystyi pitämään irti pihassa. Se teki lyhyitä kävelylenkkejä lähimetsikköön ja tuli sitten takaisin ylös makaamaan talon kulmalle, josta sillä oli hyvät näkymät joka puolelle.
Vaikka Ardito oli rakenteeltaan siistin näköinen, sillä oli kuitenkin löysät lonkkanivelet. Vuosien saatossa sille kehittyi nivelrikkoa toiseen lonkkaan ja tämä alkoi vaivaamaan sitä vanhemmiten. Syksyllä 2011 sen selkä/lonkka haittasivat yhä enemmän ja ontuminen lisääntyi merkittävästi. Ardito vietti joulun ja uuden vuoden kanssamme ja pääsi sitten lepoon. En ole vielä täysin sisäistänyt, että se on poissa. Aina välillä etsin katseellani rakasta ArdyBardya niin sisällä kuin ulkona.

takaisin